Seuraa meitä SoMessa!

5 days ago

Apuna Ry

Lapsen oikeuksien päivä!
Se on yksi vuoden tärkeimmistä ellei jopa tärkein päivä. Kukaan lapsi ei voi valita mihin perheeseen hän syntyy tai millaiset lähtökohdat hän elämälleen saa. Jokainen lapsi ansaitsee silti kokea onnellisen ja rakkauden täyteisen lapsuuden. Vaikka kaikilla lapsilla on biologisesti vanhemmat on silti kaikkien aikuisten tehtävä pitää kaikista lapsista huolta.
Me Apunassa toimimme lasten äänten puolesta. Me teemme kaikemme jotta jokainen lapsi saisi turvallisen ja ihanan lapsuuden. Me varmistamme että jokaisella lapsella on vuodenaikaan nähden oikeat varusteet ulkona. Me varmistamme että lapset saavat harrastaa. Me teemme kaikemme että kiusaaminen vähentyisi ja lapset saisvat edes yhden oman ystävän. Me autamme jos kiusattu tai yksinäinen lapsi saa kerrankin syntymäpäivä kutsun mutta ei taloudellisen tilanteen takia kehtaa mennä koska ei ole varaa ostaa lahjaa. Silloinkin me autamme, me hoidamme lahjan jotta kutsu ei jää käyttämättä. Me haluamme että kaikki lapset saavat elää ja kokea olevansa ”kuten kaikki muutkin”.
❤️Lapset ❤️
#autameitäauttamaan
#lapsenoikeuksienpäivä #lapsenoikeuksienviikko
...

View on Facebook

6 days ago

Apuna Ry

Lahja toiselle, apua muille ❤️

Heidi Jaarin luotsaama “Äiti minulla on nälkä...” kirja kertoo mm vähävaraisten tilanteessa Suomessa, koulukiusaamisesta ja sen vähentämisestä, perhetarinoita, myyteistä vähävaraisuudesta, sekä avustustoiminnasta.

Kirja myynnissä mm www.basambooks.fi

Tuotot kirjasta menevät lyhentämättömänä Apuna Ryn toimintaan. Auta meitä auttamaan ostamalla kirja. Basam Books



#autameitäauttamaan
#apunary
#joulu
#joululahjaidea
...

View on Facebook

3 weeks ago

Apuna Ry

Upea löytö ja kaunis teko sekä ele vähävaraisia perheitä kohtaan. Kiitos 🤎🙏🏽 @viisitahtea @foodmarketherkku #baltictruffle #apunary #autameitäauttamaan ...

View on Facebook

3 weeks ago

Apuna Ry

JOULU

Joulu lähestyy ja sen myötä ilo mutta samalla ahdistus monessakin perheessä ja mikä surullisinta pelko monen lapsen mielessä siitä tuleeko joulu tänäkään vuonna. Viime vuonna tammikuussa kuultuamme pettyneiltä lapsilta ettei se joulu sittenkään toiveista huolimatta tullut mursi sydämemme joten tänä vuonna haluamme varmistaa yhä useampaan kotiin että joulu kyllä tulee, niin ruuan kuin lahjojen muodossa. Joten myös tänä vuonna Apuna ry järjestää joulun useamman sadan perheen kotiin sekä lahjat lapsille.

Joka vuosi avustettavien määrä kasvaa joten aloitamme jouluruoka ja lahjaraha keräyksen nyt ajoissa jotta saamme kaikki toiveet toteutettua ja joulun varmistettua jokaiseen kotiin.

Lahjatoivelista on tekeillä ja sen julkaisemme myöhemmin. Tänä vuonna toimitamme jouluruuat ja lahjat kotiin tai perheen omalla noudolla Joulun alusviikolla.

Jouluruoka kassi sisältää kaikki jouluruuat, kinkusta, riisipuuroon aina pipareihin asti. Tämän takia paras tapa auttaa on rahalahjoitus. Näin ollen perheeseen ei mene ns tupla ruuat ja aikaisempien vuosien kokemuksella järjestämämme kassi on kaikista kattavin ja edullisin koska teemme niin ison tilauksen. Myöskin omatoiminen suora avustaminen joulun alla työllistää meitä turhaan joten paras tapa on lahjoittaa meille ja me hoidamme lahjoitukset perille. Näin varmistamme että kaikille tulee ihana joulu.

Meille voi siis lahjoittaa rahaa, lahjoja, kinkkuja, kuusia, lahjakortteja yms

Jos haluat lahjoittaa rahaa jouluruokiin tai lahjoihin on tilinumero (viesti: joululahja tai jouluruoka)

FI 65 4405 0010 3869 39

Mobile pay 16690

Lupa numero: RA/2020/135

Jos sinulla on yritys ja haluatte tehdä joululahja keräystä tai lahjoitusta, laita meille sähköpostia apunary@gmail.com otsikolla LAHJAKERÄYSLISTA jotta voimme lähettää teille x pituisen lahjalistan toteuttettavaksi ja me toimitamme lahjat meidän kautta eteenpäin.

Keräämme lahjat marraskuun ja joulukuun aikana. Emme pysty ottamaan avuntarjouksia vastaan enää vko 51 jälkeen koska tarvitsemme aikaa lahjojen toimittamiseen ja välistä jääneiden järjestämiseen. Joten olettehan ajoissa liikkeellä halutessasi auttaa.

Ihanaa joulun odotusta toivottaen

Apuna ry

#apunary #joulu
...

View on Facebook