Tehdessämme tätä vapaaehtoistyötä törmäämme usein tilanteisiin, jotka tuntuvat avunsaajan näkökulmasta mahdottomilta. Väärin tehtyjä päätöksiä, toisensa kumoavia ohjeita, väärin saatuja tukia ja muita kompastuskiviä, jotka vain tuntuvat toistuvan yhä uudelleen. Me tiedämme kaiken tämän, koska olemme jo vuosia näitä tilanteita nähneet ja todistaneet. Ihmiset tulevat usein pohtineeksi sitä, että eivätkö Suomen Kela ja Sosiaalihuolto voisi hoitaa apua tarvitsevien ihmisten tilannetta kuntoon niin, ettei meidän kaltaisiamme järjestöjä tarvittaisi.
Kirjajulkaisu muutoksen saamiseksi
Vähävaraisuus on valitettavan usein periytyvää. Olemme halunneet tuoda systeemissä esiintyviä ongelmakohtia esille niiden ratkaisemiseksi ja vähävaraisten ihmisten elämän helpottamiseksi. Kirjoitimme näistä asioista silloin tällöin pieniä esimerkkejä Facebook-sivuillamme, ja päädyimme kirjoittamaan lopulta aiheesta Äiti, minulla on nälkä…-kirjan. Kirjaprojekti sai alkunsa saadessamme yhteydenoton ryhmämme jäseneltä ja Basambooks-kustantamossa työskentelevältä Johannalta. Hän kutsui meidät pitchaamaan kirjaideaa ja jo 15 minuutin jälkeen oli suunnitelmamme selvä. Batu Samaletdin ja Elina Jaatinen puhuivat kanssamme samaa sydämen kieltä ja halusivat tuoda samat vääryydet esiin muutoksen aikaansaamiseksi.
Äiti, minulla on nälkä…-kirjassa on julkaistu apua tarvinneiden perheiden tarinoita heidän luvallaan avataksemme lukijoille sitä, että tällaisia tilanteita ja vastoinkäymisiä tulevat kohdanneeksi aivan tavalliset ihmiset. Kirjan keskeinen tarkoitus on vähentää kiusaamista ja syrjäytymistä tekemällä niihin johtavia kehityskulkuja näkyväksi. Se tuo ilmi rehellisesti sen, miten asiat ovat hyvinvointivaltiossa nimeltä Suomi vuonna 2020. Kirjan avulla olemmekin jo saaneet muutoksia aikaiseksi, kuten aamiaiskokeiluja kouluihin. Satuin myös löytämään kirjoittamani Kaveripenkki -vinkin poikani aapisesta. Miten onnelliseksi tämä meidät tekeekään. Paljon on kuitenkin vielä korjattavaa ja etenkin tukien kanssa. Matkamme jatkuu vähävaraisten ihmisten auttamiseksi.
Kirjan kirjoittaminen oman työn, avustustyön ja vanhemmuuden ohella oli vähintäänkin haasteellista, mutta se onnistui. ”Onneksi Suomen kesät ovat valoisia”, totesi isäni kertoessani hänelle kirjoittamisaikeistani. Kirjoitin milloin missäkin ja lainasin jopa ystäväni kesämökkiä kirjoitusrauhaa saadakseni. Kirjasta olisi voinut tulla kolme kertaa paksumpi, mutta halusin säilyttää tämän paljon informatiivista sisältöä käsittävän kirjan tiiviinä ja helppolukuisena. Toisen kirjan sisältö on jo ajatuksen asteella omassa päässä. Työmme avustusjärjestönä on muuttunut ja kasvanut vauhdilla näinä vuosina ja viimeisen vuoden aikana vielä enemmän!
