apuna-ry-logo

Auttaa voi niin monella tapaa

Avustamme ruuassa, lääkkeissä, vaatteissa, harrastuksissa, laskuissa yms. Meidän kauttamme liikkuvat niin
vaatteet, kengät, kodinkoneet kuin huonekalutkin. Avustamisen ollessa näin laaja-alaista on rahalahjoitus meille
se paras ja helpoin tapa. Rahalahjoituksen voi kohdentaa haluamallaan tavalla, kuten esimerkiksi ruokaan tai
lasten harrastuksiin. Useimmiten lahjoituksen kohdistaminen jää kuitenkin meidän vastuullemme.

Lahjoittaa ja avustaa voi niin monella eri tapaa. Tässä joitakin esimerkkejä:

  • Billebeino ja Makia tukivat koronakeväänä 2020 toimintaamme lahjoittamalla meille 15 % myynnistään
    sovitulla aikavälillä. Tämä innoittivat monia muitakin yrityksiä toimimaan samoin.
  • Lidl haastoi ihmiset juhannusostoksille heidän myymälöihinsä, jonka johdosta saimme 70 000 edestä Lidllahjakortteja.
  • Coca-Cola Company osti pääkaupunkiseudun ravintoloihin satoja lahjakortteja vähävaraisille perheille
    lahjoitettavaksi. Sen lisäksi, että nämä apua tarvitsevat perheet saivat kokea ihanan elämyksen, pystyttiin
    tukemaan myös ravintoloiden toimintaa.
  • Makia lahjoitti vuonna 2020 kaikki ystävämyyntiin tarkoitetut vaatteet vähävaraisille lapsille, nuorille ja
    aikuisille.
  • Ravintola Nokka osti Lars Ingmannin löytämän jättitryffelin ja tästä syntyneet myyntitulot lahjoitettiin Apuna
    ry:lle.
  • Make mama proud haastaa kuvauslokaatiot lahjoittamaan paikkavuokran palkkiot Apunalle kuvausten
    yhteydessä.
  • Kampaamo unelma lahjoittaa tasaisin väliajoin omaa työaikaansa ja hoitaa kymmenien vähävaraisten
    hiukset upeaan kuntoon.
  • Hammaslääkäriasema Ebeling lahjoitti hammaslääkärikäyntejä vähävaraisille perheille.
  • Yhteistyömme Billebeinon kanssa jatkuu ja uusia ihania ideoita pulppuaa jatkuvasti.
  • Uudet hienot nettisivut olemme saaneet lahjoituksena Menestystarinat Oy:ltä. Projekti lähti käyntiin heidän
    aloitteestaan.

Vain taivas on rajana silloin, kun haluaa tehdä hyvää ja toisinaan ei edes se. Jos sinulla on aikaa, osaamista tai
tuotteita, ota yhteyttä Apunaan. Meiltä ei ideat lopu ja yhdessä ideoiminen on mitä mahtavinta energian
tuottamista.